Ideafestivaalin antia: Hyvä elämä maaseudulla edellyttää mahdollisuuksien tasa-arvoa
Hyvä elämä maaseudulla toteutuu varsin hyvin, mutta jatkuva epävarmuus huolettaa suomalaisia. Jatkuvan palveluiden keskittämisen sijaan päätöksentekijöiltä peräänkuulutetaan rohkeaa kehittämisotetta ja hyvän elämän edellytysten mahdollistamista. Tarvitaan suvaitsevaisuutta ja uusille ihmisille avointa yhteisöllisyyttä – niitä voidaan lisätä vaikka latotansseilla ja kylän saunailtamilla.
Ideafestivaali – keskusteluja hyvästä elämästä maaseudulla –kampanja käynnistyi tammikuun puolessavälissä. Rakentavaa maaseutu- ja maaseutu-kaupunki -keskustelua herättävän kampanjan ensimmäisessä osiossa ihmisiä kutsuttiin keskustelemaan siitä, mitä tarvitsemme, jotta hyvä elämä toteutuu maaseudulla nyt ja kymmenen vuoden päästä.
Mitkä asiat puhuttelivat keskustelijoita ja mitä oivalluksia ensimmäisen osion (18.1.-26.2.) keskusteluista syntyi?
Leipää, lämpöä ja lauman – sitä ihmiset tarvitsevat
Hyvän elämän toteutumiseksi ei välttämättä tarvita tai kaivata mitään suurellista. Työ ja toimeentulo, koti johon tulla ja läheltä saatavat palvelut sekä osallisuuden ja yhteisöllisyyden tunne ovat hyvän elämän keskiössä. Suvaitsevaisuutta kaivataan kuin myös positiivisempaa virettä puheeseen maaseudusta.
Hyvän elämän tavoitteet koetaan olevan saavutettavissa avoimella keskustelulla ja yhteisellä tekemisellä. Näihin on otettava mukaan lapsia, nuoria ja lapsiperheitä ja kuunneltava heidän toiveitaan. Yhteisten pelisääntöjen muotoileminen koetaan erityisen tärkeäksi: kun on riittävästi yhteisiä ajatuksia, toiveita ja tarpeita rakentaa yhdessä hyvää elämää on asiat hyvällä tolalla.
Keskustelua avartaa lisäksi poismuuttaneiden (esim. opiskelijoiden), vapaa-ajan asukkaiden ja ulkopaikkakuntalaisten (esim. matkailijoiden) osallistaminen ja kuuleminen.
”Tiedon lisääminen maaseudun mahdollisuuksista tarpeen ja enemmän maaseutuhypeä. Liian yksipuolinen ja yksinkertaistava narratiivi kuihduttaa maaseutua, koska se vähentää halua olla [kunnassa] tai tulla [kuntaan].” (3)
”Hyvää elämää ei voi vain yhdellä tavalla määritellä - se tarkoittaa jokaiselle eri asioita. 2. Yhteistyöllä, vuoropuhelulla ja toisiamme kuuntelemalla saamme aikaiseksi eniten ja parasta! 3. Jokainen meistä on oman alueensa kehittäjä, uudistaja ja puolestapuhuja. 4. Hymy huulilla ja pilke silmäkulmassa on yleensä mukavinta - siispä positiivisen kautta! 🙂 ” (102)
”Aika vähän puhutaan lasten ja nuorten maaseudusta, ja asioita suunnitellaan paljon vanhusten ja aikuisten näkökulmasta. Kysytäänkö lapsilta, millainen olisi heille hyvä maaseutu?” (106)
Leipää – eli toimeentuloa itselle ja kumppanille sekä koulutusta nuorille
Mahdollisuuksista hyvään elämään maaseudulla ei välttämättä tiedetä tai tiedosteta. Suomeen tarvitaan enemmän ”maaseutuhypeä”. Tähän linkittyy ajatus siitä, että maaseutukuntien tulisi kehittää erityisesti nuorten asukkaidensa kotikuntasidettä. Sen voi tehdä vain kuuntelemalla heitä ja kehittämällä elinympäristöä yhdessä heidän kanssaan.
Yksi keskusteluissa esiin nousseista huolenaiheista on koulutuksen saatavuus haja-asutusalueilla. Miten käy maaseudun nuorten tilanteessa, jossa oppivelvollisuus on laajennettu 18-vuoden ikään saakka, mutta toisen asteen koulutusta ei käytännössä ole saatavilla kaikissa kunnissa? Muuttoa pois kotoa ei välttämättä toivo nuori itsekään.
Keskeiset kysymykset liittyvät myös toimeentuloon. Uskaltaako maalle muuttaa, jos työtä ja toimeentuloa ei löydy itselle ja kumppanille? Paikkariippumattoman työn kulttuuriin kaivataan muutosta ja enemmän joustoa. Entä miten onnistuu kumppanin etsintä, jos maalle muuttaa ennen kuin hänet on tavannut? Muuttoa ei välttämättä ole mielekästä toteuttaa yksin, eikä vain toisen työpaikkatoiveen toteutuminen välttämättä kannusta muuttamaan.
Yrittäjyyden edellytyksiin puolestaan vaikuttavat muun muassa infrastruktuuriin liittyvät asiat kuten tiestön kunto ja tietoliikenneyhteyksien toimivuus.
”Maalle tarvitaan porukkaa, jotta se pysyy elinvoimaisena. Maalla-asuvienkin tulisi löytää kumppaneita ja puolisoita. Jos jäädään yksiksemme, niin maaseutu hiljenee. Pirtissä valot ehkä vielä 50 v, mutta sitten ne sammuvat. Helpommin sanottu kuin tehty.” (54)
”Lähtökohtana on, että pitää saada elinkeino, että pystyy jossain elämään. ”Elämisen mahdollisuus” – olisi kohtuullinen toimeentulo kaikille. Elinkeinot on tärkeä, mutta että ne olisivat sellaisia, että mahdollistaisivat kohtuullisen elämisen mahdollisuuden, toimeentulo riittäisi elämiseen. Ei ole niin tärkeää onko työ koulutusta vastaavaa, mutta se olisi ennen kaikkea mielekästä ja saisi siitä toimeentulon. Työn pitää olla myös merkityksellistä.” (59)
”Maaseudulla tarvitaan uusia tuulia, jotka motivoivat tekemään. Tarvitaan uskallusta, kokeiluja - ja kannustusta! Pitää olla lupa myös epäonnistua.” (105)
Lämpöä – eli koti ja läheltä saatavia palveluita
Suomessa ei ole olemassa vain yhtä maaseutua, vaan jokaisella paikalla on omat erityispiirteensä. Siksi puhutaan maaseuduista. Suomalaiset kaipaavat valinnan vapautta, esimerkiksi asuinpaikkaan liittyen, sekä mahdollisuuksien tasa-arvoa siis tasa-arvoisia mahdollisuuksia elää, yrittää ja toimia maaseudulla. Mutta uskaltaako maalle muuttaa, kun palveluita keskitetään suurien kaupunkien keskustoihin? Saako haja-asutusalueelle rakentaa omaa kotia? Kysytäänkin: lähteekö alueelta ensin asukkaat vai palvelut – entä toisin päin?
Jatkuva epävarmuus esimerkiksi palveluiden saatavuudessa haittaa hyvän elämän toteutumista ja paikallista toimintaa ja kehittämistä. Päättäjiltä toivotaankin myönteisempää ja rohkeampaa otetta maaseudun palveluiden kehittämiseen. Toisaalta haasteena nähdään se, että asukkaat ”arvostavat mahdollisuutta palveluun enemmän kuin käyttävät palvelua” (30). Kyläkauppoja kaivataan takaisin monipalvelukeskus-muodossa, jossa kyläkahvilaa, liikuntapaikkaa, mummokerhoa, kirjastoa jne. (48)
Maaseudun lähikoulut ja etäyhteydet toistuvat keskusteluissa ja oivalluksissa. Maaseudun kylillä sijaitsevia peruskouluja nähdään paikallisten yhteisöjen keskuksina. Miksei koululaisia voisi kuljettaa keskustoista maaseudulle? Perheiden tarpeita sekä lasten ja nuorten näkökulmia on kunnioitettava ja kuunneltava.
Keskusteluissa tuli esiin, että kouluikäiset kaipaavat aikuisilta lisää mielikuvitusta, leikkiin osallistumista ja läsnäoloa. Olisiko näistä hyötyä myös edellä mainittujen asioiden edistämisessä?
”Iso ongelma on jatkuva epävarmuus, joka syö muuten hyvää toimintaa --> annettava varmuutta esim. toimintojen ja palveluiden osalta, jotta kehittämistä kannattaa ja uskalletaan tehdä.” (10)
”Mielikuvitus vähenee kun kasvaa aikuiseksi. Olisi hyvä jos aikuiset ei olisi niin "aikuisia". Mutta ei voi tietää millaisia.” (19)
”Maaseudun vetovoima on lähtöisin nuorista ja oikeastaan kunnan/kylän/yhteisön mainetta on vaikea muuttaa myöhemmällä iällä vaan se saavutetaan nuorena. Nuoret todella ovat se kristallipallo ja "kasvot".” (32)
”Itsellä näin lapsettomana tämä keskustelu avasi silmiä kouluverkon ja kyläkoulujen tärkeyden suhteen. Niiden arvoa maaseudun houkuttimena ei voi väheksyä." (63)
”Maaseudun kehittämiseen tarvitaan rohkeutta ja rohkaisua --> tätä tultava myös yksilöiden ja yhteisöiden ulkopuolelta --> olisi saatava uskallusta yrittää olla kaivattu muutos.” (65)
”Kunnanjohtaja nuorison whatsup-ryhmiin.” (99)
Lauma – eli kannustava yhteisö joka toivottaa myös uudet jäsenet tervetulleiksi
Nuoret kaipaavat kauneutta ympärilleen, mutta luontoyhteys ei riitä paikan pitovoimatekijäksi. Viihtyisä ympäristö vetää puoleensa, mutta hyvä elämä edellyttää yhdessä tekemistä, yhteisöllisiä tiloja (joita voidaan käyttää myös iltaisin), yhteisiä pelisääntöjä ja etenkin suvaitsevaisuutta.
Suvaitsevaisuus koetaan tärkeäksi asiaksi, jota kaivataan lisää. Yhteisöllisyyden tunne nähdään jopa välttämättömänä maalle muuttoa ajatellen. Liian vahvan yhteisöllisyyden varjopuolena nähdään sisäänpäinlämpiävyys, joka haittaa monia ja estää paikalle asettumista. Myös kiusaamista voi esiintyä. Toimivassa yhteisössä siihen tartutaan heti. Kulttuuritoiminta ja yhteiset tapahtumat koetaan tärkeiksi avoimuuden ja yhteisöllisyyden sekä suvaitsevaisuuden lisäämisen keinoina. Uusi asukas ja esimerkiksi uuden vauvan huomioiminen tervetulokortilla voi olla toinen keino.
(Kylä)yhteisöjen toiminta vaati enemmän tekijöitä, kuin sen yhden innostuneen nuoren jolle tekisi mieli siirtää kaikki vastuu. Aktiivisten nuorten määrä yhteisöissä ei ainakaan lisäänny, mikäli tiedetty lopputulema on yksinäinen puurtaminen. Pitäisi olla selvää, että nuoria ei saa jättää yksin väsymään vastuun alle. Sen sijaan heitä on tuettava aktiivisuuteen ja toimeliaisuuteen osana laajempaa yhteisöä. Aikuisilta toivotaan enemmän aikaa, kuuntelemista ja osallistumista lasten ja nuorten tekemiseen ja leikkeihin. Mobiiliyhteiskunnan kielteiset puolet heijastuvat etenkin kouluikäisten oivalluksissa.
”Meidän pitää kasvattaa yhteisesti suvaitsevaisuutta ja puuttua asioihin, jotka sitä vaativat.” (15)
”Aikuiset puhuu enemmän kuin leikkii. Olisi kiva, jos aikuiset saataisiin olemaan enemmän lasten kanssa ja leikkimään enemmän. Aikuiset leikkii vaan puhelimella. Sit lapsetkin on puhelimella.” (18)
”Maaseudun monipuolisuus ja elävyys on pienistä asioista kiinni - osin politiikasta, osin alueen asenneilmapiiristä.” (28)
”Maaseudun hyvä tulevaisuus on sekoitus järkeä ja tunnetta. Käytännön materiaalisia asioita, kuten valokuitu, liikenneyhteydet, koulutuspaikat jne. Näihin asioihin ja haasteisiin on löydettävä ratkaisuja. Sitten on paljon kysymys myös tunteista, maineesta, kulttuurista. Mitä pidetään hyvänä elämänä ja tavoiteltavana elämäntyylinä, millaisia tavoitteita nuorilla on, millaisen ympäristön koetaan tukevan omaa hyvinvointia jne.” (29)
Monipaikkaisuuden huomioiminen yhä tärkeämpää – etenkin terveyspalveluissa
Lisääntyvän monipaikkaisuuden myötä nähdään, että uusia osallistamisen malleja on kehitettävä. Osallistamisen malleja on myös huomioitava, kun houkutellaan uusia asukkaita. Monipaikkaisuus nähdäänkin jo pitkästä aikaa mahdollisuutena ja elinvoimatekijänä. Samalla mietitään, miten hyvin ymmärretään maaseudulla elämisen realiteetit ja miten niihin suhtaudutaan.
Monipaikkaisuudesta keskusteltaessa herää kysymys erityisesti terveyspalveluiden saatavuudesta ja joustavuudesta. Hallinnollisiin rajoihin liittyvä joustamattomuus ja sen vaikutus monipaikkaisten arjen sujuvuuteen yllättää. Asiaan kaivataan muutosta.
Lapsiperheille arjen monipaikkaisuus on käytännössä mahdotonta. Kysymys herää siitä, voivatko lapset käydä kahta koulua ja/tai olla kahdessa hoitopaikassa samaan aikaan esimerkiksi osa-aikaisesti.
”Lisäksi monipaikkaisuus ja sen hyväksyminen myös terveydenhuollossa olisi välttämätöntä julkisen terveydenhuollon ylläpitämiseksi." (62)
Lisätietoa Ideafestivaali -keskusteluista
Ideafestivaali –keskusteluja järjestettiin helmikuun loppuun mennessä 21 kappaletta. Keskusteluihin osallistui reilut 150 henkilöä, joista lähes puolet olivat alle 29-vuotiaita nuoria. Osallistujien joukossa on koululaisia, nuoria ja opiskelijoita, kylä- ja yhdistysaktiiveja, yrittäjiä, kunnanjohtajia ja kansanedustajia. Useimmat keskustelut on järjestetty Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla. Kiitämme lämpimästi kaikkia keskusteluja vetäneitä ja niihin osallistuneita!
Eri-ikäisten ja eri taustaisten ihmisten ääni kuuluu keskusteluissa syntyneissä oivalluksissa, joita on saatu yhteensä 116 kappaletta. Oivallukset on numeroitu ja luettavissa artikkelin lopusta. Oivallukset ovat myös koottu maaseutupolitiikan Viima-taululle (viima.com), joka upotettu artikkeliin alla.
Keskustelut jatkuvat 8.3. kysymyksellä ”miten luodaan enemmän hyvinvointia vähemmällä”. Keskustelun materiaalit ja ohjeet löytyvät sivulta ideafestivaali.fi.
Siirry tästä ideafestivaali.fi -sivulle ja tule sinäkin mukaan!
